Tästä se taas alkaa. Vaaka näyttää 106,5 kg ja tavoitteena olisi päästä nyt ensin 90 kiloon. Siitä sitten vielä lopulliseen tavoitteeseen 70 kiloon. Mulla on ollut ylipainoa vähän ihan lapsesta asti, mutta kotoa muuttamisen jälkeen sitä alkoi kerääntyä enemmän, kun ruokaostoksista sai päättää itse. Aina välillä olen laihduttanut paremmin ja huonommin tuloksin, mutta aina paino on noussut takaisin, yleensä korkojen kera. Tässä 105 kg tienoilla on nyt pyöritty nelisen vuotta.
Ongelmani on selkeästi tunnesyömisessä ja ahmimishäiriön diagnoosi kuulostaa tutulta. Itselläni ruoalla lohduttautuminen kumpuaa peruskouluajoilta koulukiusaamisesta. Siitä aiheutuneita itsetunto-ongelmia korjailen vieläkin, vaikka paljon on jo saanut asioita setvittyä. Perusluonteeltani olen introvertti, mutta itsetunto-ongelmat on vaikuttaneet myös paljon siihen, että uusiin ihmisiin on hankala tutustua ja uskoa, että he ovat kiinnostuneita viettämään vapaa-aikaansa seurassani. Osittain vapaa-ajan viettäminen kotona yksinään (ei nyt ihan yksinään, koirat ja kissa pitää seuraa) pahentaa tuota ahmimista. Arki-illan kivaksi ohjelmaksi muodostuu se, että syö pakastepizzan ja paketin jäätelöä. Masentuneisuutta en itsessäni kuitenkaan tunnista, tyytymättömyyttä tiettyihin elämän osa-alueisiin (paino/ulkonäkö, sosiaaliset suhteet) kylläkin. Olen kuitenkin aika positiivinen luonne ja elämässä on monia kivoja ja ihania asioita, kuten työni ja lemmikkini.
Apuna painonpudotuksessa mulla on Kiloklubin ruokapäiväkirja sekä Geneen Rothin kirja Women, Food and God (joka ei nimestään huolimatta ole uskonnollinen). Kirja liittyy paljolti tunnesyömiseen ja siihen minkä takia ihminen syö. Hankin kirjan pari vuotta sitten ja lukaisin sen läpikin, mutta sitten taas kirjan oppien toteuttaminen jäi, vaikka niistä pidinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti